Slider

Syysretkeilyä Tula Explore -kantorepun kanssa

perjantai 9. marraskuuta 2018





* Kaupallinen yhteistyö Ipanainen

Erityisesti kauniina syysviikonloppuina perheemme tykkää pakata eväät reppuun ja suunnata luontoon retkeilemään. Lapset ovat innoissaan saadessaan liikkua metsässä tai kävellä pitkospuilla. Luonnossa omakin mieli lepää. Onneksemme lähimetsien lisäksi sopivan automatkan päässä kotoamme löytyy parikin kaunista metsäistä suoaluetta, lähempänä Pomponrahka ja vähän kauempana Kurjenrahkan kansallispuisto. Suosittelen lämpimästi molempia, mikäli haluaa retkeillä kauniissa maisemissa täällä Turun seudulla. 

Ilahduin kovasti, kun Ipanaiselta otettiin yhteyttä ja kysyttiin kiinnostusta ottaa Tulan uusi Explore -kantoreppu kokeiluun. Meillä ei ollut ennestään vanhempien lasten vauva-ajoilta kokemusta kantorepuista, joten tällä kertaa oli mukava päästä käyttämään sellaista. Kantorepun kanssa perheemme pienin pääsee kätevästi mukaan retkille ja siitä on myös apua arjen hetkiin, jolloin on tarvetta saada kädet vapaaksi.


 


 



Tula Explore -kantoreppu on oman kokemukseni mukaan todella mukava ja helppokäyttöinen. Sen avulla vauvan saa nopeasti kyytiin ja oikeilla säädöillä vauvan paino ei edes tunnu kantaessa. Kantorepusta tulee olemaan meille iloa pitkäksi aikaa, koska Tula Explorea voi käyttää 3,2 - 20 kg painoisilla lapsilla ja sillä voi kantaa vauvaa kasvot kantajaan päin, kasvot menosuuntaan päin tai isompaa lasta selkäpuolella. Toistaiseksi meidän pikkuneiti matkustaa repussaan turvallisesti pää pussausetäisyydellä kasvot kantajaan päin.









Toistaiseksi ainoastaan minä olen kantanut vauvaa Tulassa. Jospa seuraavalla retkellä mies kokeilisi vuorostaan kantamista ja minä pääsen juoksemaan meidän touhukkaan 2,5-vuotiaan perässä.

* Tula Explore -kantoreppu saatu kaupallisena yhteistyönä Ipanaiselta. Voit tutustua lisää Tulan käteviin kantovälineisiin osoitteessa https://www.ipanainen.fi/fi/category/kantoreput/1003

Tyttäremme ensimmäinen juhlapäivä - syksynsävyiset ristiäiset

keskiviikko 3. lokakuuta 2018


Syyskuun puolivälissä oli pikkuneitimme ensimmäinen tärkeä juhlapäivä. Saimme viettää tuolloin hänen kastejuhlaansa läheisten sukulaisten ja kummien kanssa. Päivä oli kokonaisuudessaan todella ihana ja olen muistellut sitä jo monesti lämmöllä.

Ajatus syksyisistä ristiäisistä lämpimine sävyineen tuli mieleeni joskus kesän aikana. Valitsin juhlien teemaväreiksi valkoisen, okrankeltaisen, vaaleanpunaisen ja burgundynpunaisen. Värit toistuivat kauniisti niin kukissa, tarjoiluissa kuin kattauksessakin. Tilasin kastepöydän kimpun ja leikkokukat turkulaisesta Kukkakauppa Broncosta, josta ovat olleet myös häidemme ja muiden perhejuhliemme kukkaset. Kukat olivat juuri sitä värimaailmaa ja tyyliä, kuin olin toivonutkin ja ne loivat runsaudellaan juhlatunnelmaa. Lisäksi löysin Lidlistä juuri täydellisen värisiä viininpunaisia terttuneilikoita, joita laitoin maljakoihin muiden kukkien joukkoon.







Ristiäisten tarjoiluja miettiessä koitin keksiä joitakin uusia juttuja, joita meillä ei olisi ollut aiemmissa juhlissa. Osa pöydän antimista oli jo muissa juhlissa hyviksi todettuja. Halusin tarjoilujen väri- ja makumaailman olevan juhlien syksyiseen teemaan sopivia. Pyrin tekemään kattauksesta herkullisen ja runsaan näköisen pienellä boho-vivahteella. Olin lopputulokseen todella tyytyväinen.


Löysin kaupoista kattausta varten kauniita puisia ja palmunlehdistä valmistettuja kertakäyttöastioita. Ne oli kätevää hävittää juhlien jälkeen takassa polttamalla. Lisäksi lainasin lapsuudenkodistani edesmenneen mammani kauniit perintökahviastiastot ja hopealusikat. Ne sopivat hyvin tyyliltään juhlaamme ja toivat arvokkuutta.

 

Suolaisina tarjottavina meillä oli kantarelli-pekonipiirakkaa, välimerellistä perunasalaattia, juustotarjotin ja parmankinkku-viikunahillovoileipäkakku. 

Kantarelli-pekonipiirakan täytteeseen laitoin paistettuja pilkottuja kantarelleja ja paketillisen pieneksi silputtua paistettua pekonia, kaksi kananmunaa, 2 dl kuohukermaa, mozzarellaraastetta, emmentalraastetta, mustapippuria ja tuoretta timjamia. Pinnalle paistoin koristeeksi pieniä kokonaisia kanterelleja ja tarjolle laitettaessa ripottelin pinnalle vielä tuoretta timjamia. Olen suolaisten piirakoiden suhteen melko soveltava kokki, joten sen tarkempia määriä en osaa sanoa kaikista aineksista. :D

 

Perunasalaattiin laitoin siikliperunoita, jotka pesin huolellisesti, pilkoin sopiviksi suupaloiksi ja pyörittelin perunanpalat oliiviöljyssä. Maustoin öljytyt perunanpalat suolalla, mustapippurilla, chilirouheella sekä kuivatulla basilikalla ja paistoin ne uunissa kypsiksi. Kypsien jäähtyneiden perunanpalojen päälle ripottelin reilusti rucolaa, silputtua kevätsipulia, pilkottua aurinkokuivattua tomaattia, kivettömiä kalamataoliiveja, cashewpähkinöitä ja murustettua fetaa. Laitoin valmiin salaatin päälle vielä kastiketta, johon sekoitin sitruunanmehua, oliiviöljyä, hunajaa, sinappia, mustapippuria ja suolaa.


Juustotarjottimen juustoiksi valikoituivat Aurajuusto, brie, mustapippurituorejuusto, manchego ja ranskalainen lehmä- & lampaanmaitojuusto. Ne osoittautuivat oikein onnistuneiksi valinnoiksi. Juustojen sekaan laitoin erilaisia keksejä, siemenlastuja, viinirypäleitä, pensasmustikoita, tuoreita viikunoita ja karhunvatukoita. Juustojen kanssa oli tarjolla myös pieni hillolajitelma.

 

K-ruoka.fi -sivuston Parmankinkku-viikunahillovoileipäkakun bongasin joskus keväällä tuttavani Jennin instagram-stoorista. Kakku kuulosti mukavan erilaiselta ja modernilta perinteisempiin voileipäkakkuihin verrattuna. Parmankinkku ja viikunahillo olivat ainakin omaan makuuni todella herkullinen makupari. Ja sen verran hyvin kakku teki kauppansa vieraille, että uskon sen maistuneen heillekin. Käytin koristelussa viikunahillon sijaan tuoreita viikunoita. Tein isoa voileipäkakkua varten reseptin täytteet tuplana. Viikunahillotäytettä tuli vain yhteen väliin ja sitä olisi riittänyt 1,5 kertainen annos. Parmankinkkutäytettä laitoin kahteen väliin. Kakkuun tuli yhteensä 24 paahtoleipäsiivua neljään kerrokseen eli kuusi siivua per kerros.

 


Makeat tarjottavat koostuivat macaronseista, nimikekseistä, minikuppikakuista, täytekakusta ja karkeista. 

Halusin tehdä macaronsit juhlien teemavärissä. Väriksi valitsin burgundyn. Halusin tehdä täytteestä saman värisen kuorien kanssa ja keksin käyttää siihen pakastimessa olevia mustaherukoita. Täytettä varten keittelin mustaherukkacurdia, jota sekoitin voikreemin joukkoon. Mustaherukka sopi yllättävän kivasti makean macaronsin kaveriksi ja oli maultaan sopivan syksyinen.

 

 

Yleensä teen kaikki juhlien tarjottavat itse, mutta tällä kertaa käännyin tuttuni puoleen nimikeksien kanssa, koska oma aikani ei olisi riittänyt sellaisten harjoittelemiseen ja tekemiseen. Tiesin, että Maija osaa tehdä upeita keksejä, mutta nämä tyttäremme keksit ylittivät kaikki odotukset kauneudellaan. Ne olivat kuin pieniä taideteoksia, jokainen kukkaköynnös yksitellen käsin maalattuna.



Minikuppikakut tein tutulla hyväksi todetulla reseptillä, jonka olen löytänyt Annin uunissa -blogista. Nämä kuppikakut ovat ihanan suklaisia ja meheviä, juuri sopivia suupaloja minikoossa. Kuorruteena oli vadelmanmakuinen tuorejuustovoikreemi.


 

Täytekakun makuina olivat kinuski ja toffee. Kakkupohjaksi tein  voikakkupohjan, joka sopi hyvin kapeaan ja korkeaan kakkuun. Voikakkupohja oli mehevä, sopivan tiivis, se pysyi hyvin kasassa ja sitä oli helppo leikata. Kakun sisään tuli Kinuskikissan ohjeella tehtyä kinuskitäytettä, jonka joukkoon sekoitin pieniä toffeepaloja. Ne löysin kaupan leivontahyllystä. Laitoin kinuskitäytteeseen tuplamäärän vaahdotettua kevytvispiä ja hyydytin täytteen vaniljakreemijauheen sijaan liivatteella, jotta sitä riitti kakun kolmeen täyteväliin. Halusin myös varmistaa, että täyte hyytyy tarpeeksi kiinteäksi pitääkseen kakun kasassa. Kuorrutin yön yli jääkaapissa hyytyneen kakun sokerikreemillä. Laitoin kreemiin veden sijaan nesteeksi Wiltonin nestemäistä valkoista väriä. Koristelin kakun tuoreilla kukilla ja karhunvatukoilla sekä ihanalla Puinen vanerisella nimikoristeella.


Juhlien järjestäminen on minulle rakas harrastus ja suunnittelenkin jo innolla eräitä pikkujouluja ja ensi vuoden alussa olevia poikamme 3-vuotissyntymäpäiviä. Katsotaan, mitä kaikkea niihin keksinkään.





Raskausajan diabetes - "wake up call" kohti terveellisempää elämäntapaa

perjantai 31. elokuuta 2018


Kirjoitukseni täällä blogissa ovat olleet tähän asti aihepiireiltään melko keveitä. Nyt haluan kuitenkin avata teille hieman enemmän aihetta, jolla on ollut minulle suuri merkitys. Tämä on minun tarinani ylipainosta, raskausajan diabeteksesta ja siitä, miten se muutti elämäni. Kaikki juontaa juurensa vuoteen 2013, joten aloitetaan sieltä. 
 

Vuonna 2013 ennen esikoisemme raskautta olin hyvässä kunnossa. Olin laihduttanut syyskuisia häitämme varten koko alkuvuoden syömällä terveellisesti ja kuntoilemalla monta kertaa viikossa. Innostuin juoksemisesta ja treenasin kuntosalilla. Olo oli hyvä ja olin tyytyväinen siihen, mitä näin peilistä. Viikko häiden jälkeen aloin odottaa esikoistamme ja siitä alkoi raskauskilojen kerryttäminen. Söin pitkin päivää helpottaakseni alkuraskauden huonovointisuutta. Mieli teki herkkuja ja rasvaista ruokaa. Liikunta jäi lähes kokonaan, kun maha kovettui ja alkoi supistella jo pienestä rauhallisesta kävelylenkistäkin. Kilot kertyivät sitä tahtia, että synnärillä vaaka näytti +18kg hääpäivän lukemiin verrattuna. Olin kuitenkin toiveikas ja ajattelin, että saan ylimääräisen painon karistettua nopeasti imetyksen ja liikunnan avulla. Toisin kävi. En kuulunutkaan siihen onnelliseen osaan, joka laihtuu tasaiseen tahtiin imetyksen myötä. Synnärille jäi vain muutama hassu kilo ja loppujen eteen sain tehdä tosissani töitä vaunulenkkeilemällä ja suklaansyöntiä karsimalla. Loppujen lopuksi minulle jäi jäljelle noin neljä raskauskiloa esikoistyttärestämme, kun aloinkin jo odottaa poikaamme.


Pojan raskaudessa ruokahimot eivät olleet samanlaiset kuin tytön, mutta siitä huolimatta painoa kertyi lisää 18kg verran. Liikunta oli jälleen vähäistä, eikä ruokailutottumuksetkaan olleet mitään parhaimpia. Alla painoi vielä tytöstä jääneet ylikilot. Synnärille jäi tälläkin kertaa kuormaa vain vauvan verran, eikä imetys helpottanut tilannetta. Kahden pienen lapsen äitinä liikunnan harrastaminen oli vielä aiempaakin vähäisempää. Yritin tsempata ruokan suhteen ja olin aluksi innoissani, kun paino lähti vähitellen laskemaan. Sitten se kuitenkin tyssäsi. Mieli meni matalaksi ja annoin olla. Talven pimeinä iltoina sohvan nurkassa kului sipsipussi, jos toinenkin. Myöskin makeat herkut maistuivat ja paino nousi. Ei sentään synnytystä edeltäneisiin lukemiin, mutta lähes. En vaan jaksanut välittää, vaikka olo oli huono. Pukeuduin löysiin kaapuihin ja piilottelin itseäni. Ylipaino vaikutti myös omalta osaltani parisuhteeseen ja siihen, etten jaksanut touhuta lasten kanssa, kuten olisin halunnut. Sitten syksyllä 2017 aloin odottaa kolmatta. 


Poikamme oli painanut syntyessään lähes viisi kiloa ja tästä johtuen minulla oli kolmannessa raskaudessa sokerirasitustesti jo raskausviikolla 13. Päivä testin jälkeen neuvolasta soitettiin. Tiesin heti numeron puhelimen ruudulla nähdessäni, että tällä kertaa kävi käry. Ja niinhän se oli, että verensokerin paastoarvo oli ollut rasituksessa reippaasti yli sallitun rajan. Sain siis radidiagnoosin. Jotkut kutsuvat sitä radituomioksi. Aluksi minuakin hieman harmitti, mutta pian huomasin, että radi oli minulle kuin lottovoitto oman terveyteni ja hyvinvointini kannalta. Todellinen wake up call. Syy lopultakin tehdä muutos entisiin tapoihin.


Sain seuraavalle viikolle ajan neuvolaan, jossa minulle annettiin ohjeet raskausdiabeteksen ruokavaliohoitoon ja verensokerimittari kotiseurantaa varten. Pidin parin viikon ajan ruokapäiväkirjaa ja mittailin verensokereita useamman kerran päivässä. Paastoarvo ylitti noiden kahden viikon aikana sallitun rajan muutamana aamuna ja minut ohjattiin neuvolasta Tyksin radihoitajan luo. Hänen kanssaan kävimme läpi ruokapäiväkirjaani ja sain lisäohjeita ruokavalion suhteen. Jonkinlaista itsekuria ja kunnianhimoa minusta ilmeisesti löytyy, sillä päätin tehdä kaikkeni, jotta saisin verensokerini pysymään kurissa ruokavalion avulla, enkä joutuisi turvautumaan lääke- tai insuliinihoitoon. Paastoarvo on usein haastavaa saada pidettyä alhaisena pelkällä ruokavaliolla, mutta sekin on mahdollista.

 

Muutin ruokailutottumukseni täysin. Rupesin syömään monipuolisesti ja terveellisesti 5-7 kertaa päivässä. Pidin annoskoot pieninä ja lisäsin vedenjuontia. Jaoin aamupalani ja iltapalani kahteen osaan ja huolehdin, että syön iltapäivällä myös välipalan. Paastoarvot alkoivat olla toivotunlaisia. Muutamassa viikossa huomasin lisäksi, että painoni alkoi laskea. Vauva kasvoi ja voi hyvin ja samalla itse kevenin. Tämä piristi huomattavasti mieltäni. Saisin ehkä tällä kertaa pidettyä raskauskilot kurissa. Viikot kuluivat ja paastoarvot pysyivät edelleen hallinnassa. Sallin itselleni kerran viikossa hieman herkuttelua ja esimerkiksi juhlissa söin sitä mitä oli tarjolla. Pääsääntöisesti päivieni ruokavalio oli kuitenkin seuraavanlainen:

Aamupalaksi n. tunnin välein syötynä viipale 100% ruista olevaa jälkiuunipalaa, jonka päällä oli sipaisu oivariiniä, pari siivua leikkelettä, pari siivua alle 17% juustoa, salaattia, kurkkua ja paprikaa. 
Lounaaksi paljon salaattia, kasviksia, sopivasti proteiinia ja vain vähän hiilihydraatteja. Maitoa join yleensä yhden lasillisen ja perunat, pastat ja riisit pidin siis minimissä. Pasta ja riisi vaihdettiin kotona vaaleasta täysjyväversioon.
Välipalaksi hedelmälohkoja, marjoja, kasvistikkuja tai hedelmäsmoothie.
Päivällinen samalla kaavalla kuin lounas.
Iltapalaksi ensin yksi siivu joko jälkiuunipalaa tai 100% kauraleipää päällisineen ja myöhemmin juuri ennen nukkumaanmenoa rasvatonta maitorahkaa, johon sekoihin vähän sokeritonta Arlan Luonto+ vaniljajogurttia tuomaan makua.
Vettä join runsaasti pitkin päivää. 

 

En olisi aluksi radidiagnoosin saatuani uskonut, miten hyvin sitä pystyykään syömään samoja ruokia useamman kuukauden ajan. Raskauden jälkeen en kyllä ole pahemmin koskenut maitorahkaan. :D Raskausviikkojen edetessä aamun paastoarvossa tuli joskus harvoin ylitys, mutta sille löytyi aina selitys edellisen päivän normaalista poikkeavasta ruokarytmistä, herkuttelusta tai huonosti nukutusta yöstä, eikä lääkkeille ollut tarvetta. Selvisin siis vauvan syntymään asti pelkällä terveellisellä ruokavaliolla. 


Laihduin lopulta raskausaikana yhdeksän kiloa ja synnytyksen jälkeen paino on jatkanut laskuaan. Nyt reilut seitsemän viikkoa synnytyksestä painoni on laskenut yhteensä 14kg siitä, mitä painoin enimmillään raskauden alussa. Olen jälleen niissä lukemissa, joita vaaka näytti keväällä 2015 ennen kuin aloin odottaa poikaamme. Olo ja mieli on vihdoin usean raskaamman vuoden jälkeen kevyt. Peiliinkin on taas yllättävän mukava katsoa ja mikä parasta, jaksan olla energisempi ja aktiivisempi äiti lapsilleni. Kehon koostumus on toki muuttunut raskauksien myötä, mutta se suotakoon. Liikunnan ilo on palannut kevyemmän askeleen ansiosta ja ruokavaliossa on nyt sopivassa suhteessa monipuolista ja terveellistä ruokaa sekä pientä herkuttelua. Verensokereita ei tarvitse enää mittailla. Vuoden kuluttua synnytyksestä menen käymään uudestaan sokerirasituksessa ja toivon, että saan siitä hyviä tuloksia. Ainakaan ylipainoni ei pitäisi olla enää riskitekijänä mahdolliseen kakkostyypin diabetekseen. Tästä on hyvä jatkaa matkaa kohti vielä vähän kevyempää uutta minää.


















Uskomattoman ajoituksen perhe- ja raskauskuvaus

torstai 26. heinäkuuta 2018


Meidän pikkuneidin laskettu aika olisi huomenna. Hän päätti kuitenkin yllättää ja syntyä jo reilu pari viikkoa sitten, heti kun olin "antanut hänelle luvan tulla".




Halusin saada meidän perheestä ja kolmannesta, mitä todennäköisimmin viimeisestä, raskaudestani kauniita kuvamuistoja. Lapsia tulee jonkin verran itsekin kuvattua aina silloin tällöin, mutta koko perheestä meillä on vain pari hassua kuvaa näiden neljän vuoden ajalta. Onneksi ystäväpiiristäni löytyy ihana ja taitava valokuvaaja Korinna Saarinen, jonka kameran eteen oli luontevaa ja mukavaa mennä kuvattavaksi. 

Ajattelimme kuvausajankohtaa sopiessa siitä olevan vielä sen verran monta päivää laskettuun aikaan, että ehdimme varmasti ottaa masukuvat. Sanoin maanantai-illaksi sovittua kuvausta edeltävänä viikonloppuna, että kunhan raskaus on saatu ikuistettua kuviin, saa vauva omasta puolestani syntyä koska tahansa. 

Aurinkoisena ja lämpimänä heinäkuun iltana suuntasimme Ruissaloon kuvattaviksi. Tyttäremme totesi valokuvauksen jälkeen Korinnalle, että nyt vauva saa syntyä. Siinä asiaa hieman naureskelimme, mutta kukapa olisi uskonut, että kuvausta seuraavana päivänä, meitä olisikin jo viisi.





















 









Saimme valtavasti ihania kuvia tuosta maanantai-illasta ja mikä sen parempaa, kuin katsella niitä nyt oma rakas pieni sylissä. <3





CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan