Slider

Tyttäremme ensimmäinen juhlapäivä - syksynsävyiset ristiäiset

keskiviikko 3. lokakuuta 2018


Syyskuun puolivälissä oli pikkuneitimme ensimmäinen tärkeä juhlapäivä. Saimme viettää tuolloin hänen kastejuhlaansa läheisten sukulaisten ja kummien kanssa. Päivä oli kokonaisuudessaan todella ihana ja olen muistellut sitä jo monesti lämmöllä.

Ajatus syksyisistä ristiäisistä lämpimine sävyineen tuli mieleeni joskus kesän aikana. Valitsin juhlien teemaväreiksi valkoisen, okrankeltaisen, vaaleanpunaisen ja burgundynpunaisen. Värit toistuivat kauniisti niin kukissa, tarjoiluissa kuin kattauksessakin. Tilasin kastepöydän kimpun ja leikkokukat turkulaisesta Kukkakauppa Broncosta, josta ovat olleet myös häidemme ja muiden perhejuhliemme kukkaset. Kukat olivat juuri sitä värimaailmaa ja tyyliä, kuin olin toivonutkin ja ne loivat runsaudellaan juhlatunnelmaa. Lisäksi löysin Lidlistä juuri täydellisen värisiä viininpunaisia terttuneilikoita, joita laitoin maljakoihin muiden kukkien joukkoon.







Ristiäisten tarjoiluja miettiessä koitin keksiä joitakin uusia juttuja, joita meillä ei olisi ollut aiemmissa juhlissa. Osa pöydän antimista oli jo muissa juhlissa hyviksi todettuja. Halusin tarjoilujen väri- ja makumaailman olevan juhlien syksyiseen teemaan sopivia. Pyrin tekemään kattauksesta herkullisen ja runsaan näköisen pienellä boho-vivahteella. Olin lopputulokseen todella tyytyväinen.


Löysin kaupoista kattausta varten kauniita puisia ja palmunlehdistä valmistettuja kertakäyttöastioita. Ne oli kätevää hävittää juhlien jälkeen takassa polttamalla. Lisäksi lainasin lapsuudenkodistani edesmenneen mammani kauniit perintökahviastiastot ja hopealusikat. Ne sopivat hyvin tyyliltään juhlaamme ja toivat arvokkuutta.

 

Suolaisina tarjottavina meillä oli kantarelli-pekonipiirakkaa, välimerellistä perunasalaattia, juustotarjotin ja parmankinkku-viikunahillovoileipäkakku. 

Kantarelli-pekonipiirakan täytteeseen laitoin paistettuja pilkottuja kantarelleja ja paketillisen pieneksi silputtua paistettua pekonia, kaksi kananmunaa, 2 dl kuohukermaa, mozzarellaraastetta, emmentalraastetta, mustapippuria ja tuoretta timjamia. Pinnalle paistoin koristeeksi pieniä kokonaisia kanterelleja ja tarjolle laitettaessa ripottelin pinnalle vielä tuoretta timjamia. Olen suolaisten piirakoiden suhteen melko soveltava kokki, joten sen tarkempia määriä en osaa sanoa kaikista aineksista. :D

 

Perunasalaattiin laitoin siikliperunoita, jotka pesin huolellisesti, pilkoin sopiviksi suupaloiksi ja pyörittelin perunanpalat oliiviöljyssä. Maustoin öljytyt perunanpalat suolalla, mustapippurilla, chilirouheella sekä kuivatulla basilikalla ja paistoin ne uunissa kypsiksi. Kypsien jäähtyneiden perunanpalojen päälle ripottelin reilusti rucolaa, silputtua kevätsipulia, pilkottua aurinkokuivattua tomaattia, kivettömiä kalamataoliiveja, cashewpähkinöitä ja murustettua fetaa. Laitoin valmiin salaatin päälle vielä kastiketta, johon sekoitin sitruunanmehua, oliiviöljyä, hunajaa, sinappia, mustapippuria ja suolaa.


Juustotarjottimen juustoiksi valikoituivat Aurajuusto, brie, mustapippurituorejuusto, manchego ja ranskalainen lehmä- & lampaanmaitojuusto. Ne osoittautuivat oikein onnistuneiksi valinnoiksi. Juustojen sekaan laitoin erilaisia keksejä, siemenlastuja, viinirypäleitä, pensasmustikoita, tuoreita viikunoita ja karhunvatukoita. Juustojen kanssa oli tarjolla myös pieni hillolajitelma.

 

K-ruoka.fi -sivuston Parmankinkku-viikunahillovoileipäkakun bongasin joskus keväällä tuttavani Jennin instagram-stoorista. Kakku kuulosti mukavan erilaiselta ja modernilta perinteisempiin voileipäkakkuihin verrattuna. Parmankinkku ja viikunahillo olivat ainakin omaan makuuni todella herkullinen makupari. Ja sen verran hyvin kakku teki kauppansa vieraille, että uskon sen maistuneen heillekin. Käytin koristelussa viikunahillon sijaan tuoreita viikunoita. Tein isoa voileipäkakkua varten reseptin täytteet tuplana. Viikunahillotäytettä tuli vain yhteen väliin ja sitä olisi riittänyt 1,5 kertainen annos. Parmankinkkutäytettä laitoin kahteen väliin. Kakkuun tuli yhteensä 24 paahtoleipäsiivua neljään kerrokseen eli kuusi siivua per kerros.

 


Makeat tarjottavat koostuivat macaronseista, nimikekseistä, minikuppikakuista, täytekakusta ja karkeista. 

Halusin tehdä macaronsit juhlien teemavärissä. Väriksi valitsin burgundyn. Halusin tehdä täytteestä saman värisen kuorien kanssa ja keksin käyttää siihen pakastimessa olevia mustaherukoita. Täytettä varten keittelin mustaherukkacurdia, jota sekoitin voikreemin joukkoon. Mustaherukka sopi yllättävän kivasti makean macaronsin kaveriksi ja oli maultaan sopivan syksyinen.

 

 

Yleensä teen kaikki juhlien tarjottavat itse, mutta tällä kertaa käännyin tuttuni puoleen nimikeksien kanssa, koska oma aikani ei olisi riittänyt sellaisten harjoittelemiseen ja tekemiseen. Tiesin, että Maija osaa tehdä upeita keksejä, mutta nämä tyttäremme keksit ylittivät kaikki odotukset kauneudellaan. Ne olivat kuin pieniä taideteoksia, jokainen kukkaköynnös yksitellen käsin maalattuna.



Minikuppikakut tein tutulla hyväksi todetulla reseptillä, jonka olen löytänyt Annin uunissa -blogista. Nämä kuppikakut ovat ihanan suklaisia ja meheviä, juuri sopivia suupaloja minikoossa. Kuorruteena oli vadelmanmakuinen tuorejuustovoikreemi.


 

Täytekakun makuina olivat kinuski ja toffee. Kakkupohjaksi tein  voikakkupohjan, joka sopi hyvin kapeaan ja korkeaan kakkuun. Voikakkupohja oli mehevä, sopivan tiivis, se pysyi hyvin kasassa ja sitä oli helppo leikata. Kakun sisään tuli Kinuskikissan ohjeella tehtyä kinuskitäytettä, jonka joukkoon sekoitin pieniä toffeepaloja. Ne löysin kaupan leivontahyllystä. Laitoin kinuskitäytteeseen tuplamäärän vaahdotettua kevytvispiä ja hyydytin täytteen vaniljakreemijauheen sijaan liivatteella, jotta sitä riitti kakun kolmeen täyteväliin. Halusin myös varmistaa, että täyte hyytyy tarpeeksi kiinteäksi pitääkseen kakun kasassa. Kuorrutin yön yli jääkaapissa hyytyneen kakun sokerikreemillä. Laitoin kreemiin veden sijaan nesteeksi Wiltonin nestemäistä valkoista väriä. Koristelin kakun tuoreilla kukilla ja karhunvatukoilla sekä ihanalla Puinen vanerisella nimikoristeella.


Juhlien järjestäminen on minulle rakas harrastus ja suunnittelenkin jo innolla eräitä pikkujouluja ja ensi vuoden alussa olevia poikamme 3-vuotissyntymäpäiviä. Katsotaan, mitä kaikkea niihin keksinkään.





2 kommenttia:

  1. Oi ihanan näköiset juhlat, kiitos inspiraatiosta :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! <3 Nämä nuorimman tyttäremme ensimmäiset juhlat olivat kyllä ihanat ja oikein onnistuneet.

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan