Kirjoitukseni täällä blogissa ovat olleet tähän asti aihepiireiltään melko keveitä. Nyt haluan kuitenkin avata teille hieman enemmän aihetta, jolla on ollut minulle suuri merkitys. Tämä on minun tarinani ylipainosta, raskausajan diabeteksesta ja siitä, miten se muutti elämäni. Kaikki juontaa juurensa vuoteen 2013, joten aloitetaan sieltä.
Vuonna 2013 ennen esikoisemme raskautta olin hyvässä kunnossa. Olin laihduttanut syyskuisia häitämme varten koko alkuvuoden syömällä terveellisesti ja kuntoilemalla monta kertaa viikossa. Innostuin juoksemisesta ja treenasin kuntosalilla. Olo oli hyvä ja olin tyytyväinen siihen, mitä näin peilistä. Viikko häiden jälkeen aloin odottaa esikoistamme ja siitä alkoi raskauskilojen kerryttäminen. Söin pitkin päivää helpottaakseni alkuraskauden huonovointisuutta. Mieli teki herkkuja ja rasvaista ruokaa. Liikunta jäi lähes kokonaan, kun maha kovettui ja alkoi supistella jo pienestä rauhallisesta kävelylenkistäkin. Kilot kertyivät sitä tahtia, että synnärillä vaaka näytti +18kg hääpäivän lukemiin verrattuna. Olin kuitenkin toiveikas ja ajattelin, että saan ylimääräisen painon karistettua nopeasti imetyksen ja liikunnan avulla. Toisin kävi. En kuulunutkaan siihen onnelliseen osaan, joka laihtuu tasaiseen tahtiin imetyksen myötä. Synnärille jäi vain muutama hassu kilo ja loppujen eteen sain tehdä tosissani töitä vaunulenkkeilemällä ja suklaansyöntiä karsimalla. Loppujen lopuksi minulle jäi jäljelle noin neljä raskauskiloa esikoistyttärestämme, kun aloinkin jo odottaa poikaamme.
Pojan raskaudessa ruokahimot eivät olleet samanlaiset kuin tytön, mutta siitä huolimatta painoa kertyi lisää 18kg verran. Liikunta oli jälleen vähäistä, eikä ruokailutottumuksetkaan olleet mitään parhaimpia. Alla painoi vielä tytöstä jääneet ylikilot. Synnärille jäi tälläkin kertaa kuormaa vain vauvan verran, eikä imetys helpottanut tilannetta. Kahden pienen lapsen äitinä liikunnan harrastaminen oli vielä aiempaakin vähäisempää. Yritin tsempata ruokan suhteen ja olin aluksi innoissani, kun paino lähti vähitellen laskemaan. Sitten se kuitenkin tyssäsi. Mieli meni matalaksi ja annoin olla. Talven pimeinä iltoina sohvan nurkassa kului sipsipussi, jos toinenkin. Myöskin makeat herkut maistuivat ja paino nousi. Ei sentään synnytystä edeltäneisiin lukemiin, mutta lähes. En vaan jaksanut välittää, vaikka olo oli huono. Pukeuduin löysiin kaapuihin ja piilottelin itseäni. Ylipaino vaikutti myös omalta osaltani parisuhteeseen ja siihen, etten jaksanut touhuta lasten kanssa, kuten olisin halunnut. Sitten syksyllä 2017 aloin odottaa kolmatta.
Poikamme oli painanut syntyessään lähes viisi kiloa ja tästä johtuen minulla oli kolmannessa raskaudessa sokerirasitustesti jo raskausviikolla 13. Päivä testin jälkeen neuvolasta soitettiin. Tiesin heti numeron puhelimen ruudulla nähdessäni, että tällä kertaa kävi käry. Ja niinhän se oli, että verensokerin paastoarvo oli ollut rasituksessa reippaasti yli sallitun rajan. Sain siis radidiagnoosin. Jotkut kutsuvat sitä radituomioksi. Aluksi minuakin hieman harmitti, mutta pian huomasin, että radi oli minulle kuin lottovoitto oman terveyteni ja hyvinvointini kannalta. Todellinen wake up call. Syy lopultakin tehdä muutos entisiin tapoihin.
Sain seuraavalle viikolle ajan neuvolaan, jossa minulle annettiin ohjeet raskausdiabeteksen ruokavaliohoitoon ja verensokerimittari kotiseurantaa varten. Pidin parin viikon ajan ruokapäiväkirjaa ja mittailin verensokereita useamman kerran päivässä. Paastoarvo ylitti noiden kahden viikon aikana sallitun rajan muutamana aamuna ja minut ohjattiin neuvolasta Tyksin radihoitajan luo. Hänen kanssaan kävimme läpi ruokapäiväkirjaani ja sain lisäohjeita ruokavalion suhteen. Jonkinlaista itsekuria ja kunnianhimoa minusta ilmeisesti löytyy, sillä päätin tehdä kaikkeni, jotta saisin verensokerini pysymään kurissa ruokavalion avulla, enkä joutuisi turvautumaan lääke- tai insuliinihoitoon. Paastoarvo on usein haastavaa saada pidettyä alhaisena pelkällä ruokavaliolla, mutta sekin on mahdollista.
Muutin ruokailutottumukseni täysin. Rupesin syömään monipuolisesti ja terveellisesti 5-7 kertaa päivässä. Pidin annoskoot pieninä ja lisäsin vedenjuontia. Jaoin aamupalani ja iltapalani kahteen osaan ja huolehdin, että syön iltapäivällä myös välipalan. Paastoarvot alkoivat olla toivotunlaisia. Muutamassa viikossa huomasin lisäksi, että painoni alkoi laskea. Vauva kasvoi ja voi hyvin ja samalla itse kevenin. Tämä piristi huomattavasti mieltäni. Saisin ehkä tällä kertaa pidettyä raskauskilot kurissa. Viikot kuluivat ja paastoarvot pysyivät edelleen hallinnassa. Sallin itselleni kerran viikossa hieman herkuttelua ja esimerkiksi juhlissa söin sitä mitä oli tarjolla. Pääsääntöisesti päivieni ruokavalio oli kuitenkin seuraavanlainen:
Aamupalaksi n. tunnin välein syötynä viipale 100% ruista olevaa jälkiuunipalaa, jonka päällä oli sipaisu oivariiniä, pari siivua leikkelettä, pari siivua alle 17% juustoa, salaattia, kurkkua ja paprikaa.
Lounaaksi paljon salaattia, kasviksia, sopivasti proteiinia ja vain vähän hiilihydraatteja. Maitoa join yleensä yhden lasillisen ja perunat, pastat ja riisit pidin siis minimissä. Pasta ja riisi vaihdettiin kotona vaaleasta täysjyväversioon.
Välipalaksi hedelmälohkoja, marjoja, kasvistikkuja tai hedelmäsmoothie.
Päivällinen samalla kaavalla kuin lounas.
Iltapalaksi ensin yksi siivu joko jälkiuunipalaa tai 100% kauraleipää päällisineen ja myöhemmin juuri ennen nukkumaanmenoa rasvatonta maitorahkaa, johon sekoihin vähän sokeritonta Arlan Luonto+ vaniljajogurttia tuomaan makua.
Vettä join runsaasti pitkin päivää.
En olisi aluksi radidiagnoosin saatuani uskonut, miten hyvin sitä pystyykään syömään samoja ruokia useamman kuukauden ajan. Raskauden jälkeen en kyllä ole pahemmin koskenut maitorahkaan. :D Raskausviikkojen edetessä aamun paastoarvossa tuli joskus harvoin ylitys, mutta sille löytyi aina selitys edellisen päivän normaalista poikkeavasta ruokarytmistä, herkuttelusta tai huonosti nukutusta yöstä, eikä lääkkeille ollut tarvetta. Selvisin siis vauvan syntymään asti pelkällä terveellisellä ruokavaliolla.
Laihduin lopulta raskausaikana yhdeksän kiloa ja synnytyksen jälkeen paino on jatkanut laskuaan. Nyt reilut seitsemän viikkoa synnytyksestä painoni on laskenut yhteensä 14kg siitä, mitä painoin enimmillään raskauden alussa. Olen jälleen niissä lukemissa, joita vaaka näytti keväällä 2015 ennen kuin aloin odottaa poikaamme. Olo ja mieli on vihdoin usean raskaamman vuoden jälkeen kevyt. Peiliinkin on taas yllättävän mukava katsoa ja mikä parasta, jaksan olla energisempi ja aktiivisempi äiti lapsilleni. Kehon koostumus on toki muuttunut raskauksien myötä, mutta se suotakoon. Liikunnan ilo on palannut kevyemmän askeleen ansiosta ja ruokavaliossa on nyt sopivassa suhteessa monipuolista ja terveellistä ruokaa sekä pientä herkuttelua. Verensokereita ei tarvitse enää mittailla. Vuoden kuluttua synnytyksestä menen käymään uudestaan sokerirasituksessa ja toivon, että saan siitä hyviä tuloksia. Ainakaan ylipainoni ei pitäisi olla enää riskitekijänä mahdolliseen kakkostyypin diabetekseen. Tästä on hyvä jatkaa matkaa kohti vielä vähän kevyempää uutta minää.
