Slider

Pojan 3-vuotissynttärit Metsän talvi -teemalla

torstai 28. helmikuuta 2019




Tammikuun sairastelut aiheuttivat hieman haastetta pojan 3-vuotissynttärien juhlintaan, mutta nyt on juhlat vietetty onnellisesti sekä kaverien, että sukulaisten kanssa. Keksin idean näihin juhliin vasta alkuvuodesta. Mietin ensin muita teemoja, mutta mikään ei oikein iskenyt kunnolla. Halusin, että vuodenaika näkyisi jotenkin juhlien teemassa ja sitten sain idean Metsän talvesta. Teema näkyi juhlissa koristeluissa ja toki myös tarjoiluissa. 


Pojan kaverisynttäreitä juhlittiin tammikuun puolella. Äidit olivat myös tervetulleita ja mietin tarjoilut sen mukaan, että niistä löytyy sopivaa syötävää ja juotavaa sekä lapsille, että aikuisille. Juotavaksi oli tarjolla mehua ja lämmintä kaakaota minivaahtokarkkien kera. Hyödynsin mehun tarjoiluun jälleen näitä aikoinaan Clas Ohlssonista ostamiani pillipulloja. Ne on mukava koristella juhlien teemaan sopivaksi ja lasten mehun juonti onnistuu niistä ilman sen suurempia sotkuja. 


Hankin koristeluja varten suuria käpyjä ja erilaisia muovisia metsän eläimiä, jotka poika sai juhlien jälkeen omiin leikkeihinsä. Laitoin eläimiä tarjoilupöydälle ja pääsipä pari peuraa koristamaan myös itse täytekakkua. Valitsin lautasliinoihin ja kertakäyttöastioihin maanläheisiä sävyjä. Myös kukat valitsin teemaan sopiviksi.


Suolaisena oli tarjolla hodaribuffet erilaisine lisukkeineen. Leivoin sämpylät itse Meanwhile in Longfield -blogista löytämälläni ohjeella. Taikina oli helppo tehdä ja työstää sämpylöiksi. Valmiit sämpylät olivat todella maukkaita ja niiden väliin oli kiva koota oma annoksensa. 

Kaverisynttäreille olin varannut hodarien väliin nakkeja, koska ajattelin niiden maistuvan parhaiten lapsille. Sukulaissynttäreillä tarjolla oli kahta erilaista mausteista raakamakkaraa, jotka paistoin ensin uunissa kypsiksi ja otin niihin sen jälkeen vielä pannulla vähän väriä pintaan. Muina täytevaihtoehtoina oli ketsuppia, sinappia, tavallista majoneesia, chilimajoneesia, kurkkusalaattia, sipulirouhetta ja itsetehtyä punasipulihilloketta sekä coleslawta. Coleslaw oli helppo tehdä Kari Aihisen reseptillä ja siitä tuli oikein maukasta. Meidän lapset tykkäsivät syödä sitä juhlien jälkeisinä päivinä myös ruoan lisukkeena.  

  

Hodaribuffetin lisäksi pöydästä löytyi naposteltavina pensasmustikoita, cashewpähkinöitä, kuivattuja aprikooseja, erilaisia suklaisia karkkeja, maalaisperunalastuja ja juureslastuja. Nuo Rainbow-merkkiset juureslastut ovat muuten tosi hyviä. Suosittelen testaamaan. 
 
 

Makeat tarjoilut koostuivat kaverisynttäreillä täytekakusta, valkosuklaa-karpalocookieista ja kakkutikkareista. Sukulaisille oli tarjolla myös laskiaispullia Nutellalla ja Dumle-kermalla. Täytekakkupohjana oli tällä kertaa Kakkumonsterin supersuklainen voikakkupohja. Täytteenä oli valkosuklaa-mascarponemousse ja pensasmustikoita. Kuorrutin kakun sokerikreemillä siten, että kakkupohjat ja täytevälit saivat kuultaa siitä hieman läpi. Kakun koristeeksi laitoin peurapariskunnan, kolme kultaista kynttilää ja rosmariininoksia.
 


Tein elämäni ensimmäistä kertaa näihin juhliin kakkutikkareita. Ne onnistuivat mielestäni yllättävän hyvin ensikertalaiseksi. Onhan niissä monta työvaihetta, mutta kun ne tekee huolella, niin lopputulos palkitsee. 

Hyödynsin kakkutikkarimassaan pakastimesta löytyviä aiemmista täytekakuista ylijääneitä vaaleita voikakkupohjakerroksia. Leikkaan yleensä epätasaiseksi paistuneen pintakerroksen pois kakuista ja pakastan ne. Murensin kakkupohjan kulhoon ja sekoitin joukkoon rasian appelsiinituorejuustoa sekä 1dl tomusokeria. Annoin massan kylmetä ja jähmettyä kunnolla jääkaapissa ennen kuin muotoilin siitä sopivan kokoisia palloja. Annoin pallojen taas jähmettyä jääkaapissa ennen kuin laitoin niihin tikut. Tökkäsin tikkujen päät sulaan valkosuklaaseen ja sen jälkeen tikut kakkumassapalloihin. Annoin niiden olla yön yli jääkaapissa tikkuineen. 

Juhlapäivän aamuna dippasin kakkutikkarit sulaan valkosuklaaseen ja koristelin ne strösselein ja nonparellein. Kakkutikkarien kuorruttamisessa onnistuu parhaiten, kun malttaa valuttaa ensin ylimääräiset suklaat pois ja kääntää tikkarin vasta sitten pystyyn. Meidän vanhempi neiti oli tässä suureksi avuksi, kun hän piteli tikkareita sen aikaa, että ylimääräinen suklaa valui takaisin kulhoon. Kun suklaakuorrute alkaa näyttää hieman jähmettyneeltä ja samealta noin minuutin kuluttua, kakkutikkarin voi tökätä koristeisiin. Täten koristeet pysyvät kiinni, mutta kuorrute ei ala enää valua ja lopputuloksesta tulee tasainen ja kaunis. Valmiit kakkutikkarit pysyivät kätevästi pystyssä juomalasissa, joka oli täytetty sokerilla.





Saimme juhlittua sukulaissynttärit aiemmista suunnitelmista poiketen parin ajankohdan siirtämisen jälkeen vasta reippaasti helmikuun puolella. Siihen mennessä olin keksinyt, että leivon juhliin muiden tarjoilujen lisäksi vielä laskiaispullia.

Tein pullista pienikokoisia, jotta niitä jaksoi syödä muiden herkkujen lisäksi. Pohjan päälle levitin ensin kunnon kerroksen Nutellaa ja sen päälle pursotin Dumle-kermaa. Dumle-kerma on niin hyvää ja todella helppoa tehdä. Sitä varten tarvitaan 2 dl kuohukermaa ja n. 2/3 Dumle-pussista. Kerma kaadetaan kattilaan ja sekaan laitetaan kääreistä poistetut Dumlet. Seosta lämmitetään liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes karkit ovat sulaneet lämpimän kerman  joukkoon. Kerma ei saa missään vaiheessa kuitenkaan kiehahtaa. Tämän jälkeen kattila laitetaan yöksi jääkaappiin. 

Juhlapäivänä kaadoin kylmä kermaseoksen kattilasta kulhoon ja vatkasin sen sähkövatkaimella vaahdoksi. Kermaseoksen on tärkeää olla useampi tunti tai mielellään yön yli jääkaapissa, jotta se kylmenee kunnolla. Muuten seos ei vaahdotu.


 

Näitä juhlia oli kyllä niin mukava suunnitella ja järjestää. Seuraavana meidän perheessä juhlitaankin sitten kesäkuun alussa viisi vuotta täyttävää neitiä ja siitä kuukauden päästä yksi vuotta täyttävää pienempää neitiä. Hurjaa, miten tämä aika menee nykyään vauhdilla lasten kasvua ja kehitystä seuratessa. 

Vanhemman neidin juhlien teema on vielä mietinnässä. Hän saa esittää sitä varten jo omia toiveitaan. Neidin mielipiteet vaan tuppaavat vaihtumaan sen verran nopeasti, että lopullinen teema lyödään lukkoon varmaan vasta loppukeväästä. :D Pikkuneidin ensimmäisiä syntymäpäiväjuhlia varten keksin jo ihanan suloisen teeman ja niitä varten olen alkanut kerätä ideoita Pinterest-tilini kansioon.


CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan