Slider

Syysretkeilyä Tula Explore -kantorepun kanssa

perjantai 9. marraskuuta 2018





* Kaupallinen yhteistyö Ipanainen

Erityisesti kauniina syysviikonloppuina perheemme tykkää pakata eväät reppuun ja suunnata luontoon retkeilemään. Lapset ovat innoissaan saadessaan liikkua metsässä tai kävellä pitkospuilla. Luonnossa omakin mieli lepää. Onneksemme lähimetsien lisäksi sopivan automatkan päässä kotoamme löytyy parikin kaunista metsäistä suoaluetta, lähempänä Pomponrahka ja vähän kauempana Kurjenrahkan kansallispuisto. Suosittelen lämpimästi molempia, mikäli haluaa retkeillä kauniissa maisemissa täällä Turun seudulla. 

Ilahduin kovasti, kun Ipanaiselta otettiin yhteyttä ja kysyttiin kiinnostusta ottaa Tulan uusi Explore -kantoreppu kokeiluun. Meillä ei ollut ennestään vanhempien lasten vauva-ajoilta kokemusta kantorepuista, joten tällä kertaa oli mukava päästä käyttämään sellaista. Kantorepun kanssa perheemme pienin pääsee kätevästi mukaan retkille ja siitä on myös apua arjen hetkiin, jolloin on tarvetta saada kädet vapaaksi.


 


 



Tula Explore -kantoreppu on oman kokemukseni mukaan todella mukava ja helppokäyttöinen. Sen avulla vauvan saa nopeasti kyytiin ja oikeilla säädöillä vauvan paino ei edes tunnu kantaessa. Kantorepusta tulee olemaan meille iloa pitkäksi aikaa, koska Tula Explorea voi käyttää 3,2 - 20 kg painoisilla lapsilla ja sillä voi kantaa vauvaa kasvot kantajaan päin, kasvot menosuuntaan päin tai isompaa lasta selkäpuolella. Toistaiseksi meidän pikkuneiti matkustaa repussaan turvallisesti pää pussausetäisyydellä kasvot kantajaan päin.









Toistaiseksi ainoastaan minä olen kantanut vauvaa Tulassa. Jospa seuraavalla retkellä mies kokeilisi vuorostaan kantamista ja minä pääsen juoksemaan meidän touhukkaan 2,5-vuotiaan perässä.

* Tula Explore -kantoreppu saatu kaupallisena yhteistyönä Ipanaiselta. Voit tutustua lisää Tulan käteviin kantovälineisiin osoitteessa https://www.ipanainen.fi/fi/category/kantoreput/1003
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan